15 parasta klassikkorock-albumia vinyylille

kun on kuunneltava siivu klassista rockia, vankka ja luotettava vinyylilevy on aina aika erikoinen – ja kun pyörittää vahaa maailman parhailla levysoittimilla, se voi olla sonic bliss.

myönnettäköön, mikään ei voita neulan laskemista alas, keinumista ja sitten levyn pakkauksen tutkimista nuottien, yhtyeen kuvien ja kansitaiteen haravoimista pienten yksityiskohtien saamiseksi. Kokeile tehdä se digitaalisella latauksella!

ei tunnu kovin kauaa siltä, että vinyylejä heitettiin kursailematta romukoppaan samalla, kun uutta kid of the Blockin CD: tä mainostettiin tulevaisuutena. Pidämme yhä CD-kokoelmistamme, mutta vinyyli on vähän erikoisempi.

ja se on näkynyt viime vuosien myynneissä, joiden myötä vinyylin suosio on jälleen noussut-merkittävä saavutus, kun ottaa huomioon netin suoratoistopalveluiden ylivoiman.

itse asiassa vuonna 2019 Britannian Fonografinen teollisuus ilmoittautui ilmoittamaan, että huikea 4.Vinyylilevyjä oli myyty 3 miljoonaa kappaletta eri puolilla maata, mikä tekee siitä 12. peräkkäisen vuoden, jolloin vinyylin myynti on kasvanut.

puhuessaan klassisesta rockista kirjailija Jennifer Otter Bickerdike selitti: ”kesti matkan sukupuuton partaalle, ennen kuin tajusimme, kuinka tärkeä fyysinen levy on minuuden, yhteisön ja kulttuurin määrittelyssä.”

mutta kun vinyylejä on taas runsaasti kaupoissa ja netissä, mistä aloittaa, jos on rock-fani, joka haluaa alkaa rakentaa kokoelmaansa? Olemme valinneet 15 parasta rock-albumia.

• parhaan budjetin levysoittimet
• Cool vinyl record storage Ideat
• 10 parasta 90-luvun rock-albumia omistaa vinyylille
• parhaat kuulokkeet vinyylille: Hanki eniten levyistäsi
• miten puhdistaa vinyylilevyjä, käsitellä naarmuja ja muuta

AC / DC-Back in Black (1980, Albert/Atlantic)

AC / DC näytti olevan nousussa vuonna 1980. He olivat julkaisseet useita menestyksekkäitä levyjä, lopulta rikkoi Yhdysvalloissa albumillaan Highway To Hell, ja oli tarkoitus äänittää albumi, joka lopulta tulee takaisin Black. Saman vuoden helmikuussa keulahahmo Bon Scott löydettiin kuitenkin kuolleena Lontoosta. Hautajaisten jälkeen – ja vanhempiensa kannustamana-AC/DC: n jäljelle jääneet jäsenet alkoivat etsiä uutta laulajaa – ja parin kuukauden kuluttua uudeksi laulajaksi ilmoitettiin Brian Johnson.

yhtye kunnioitti Scottia albumin mustalla kannella: sen oli tarkoitus olla kokonaan musta kohokuvioisin kirjaimin, mutta levy-yhtiö vaati, että yhtyeen logoon lisätään harmaa. Back in Black alkaa myös Bonin kellojen soidessa. Tuota lyhyttä avausta lukuun ottamatta ei kuulu pohdiskelevia, surevia tai surullisia lauluja. Ylipäätään yhtye piti kiinni siitä, minkä osasi: kovasta iskusta ja kunnon vanhanaikaisesta rock ’ n ’ rollista.

Back in Black on täynnä lihaisia riffejä, joita jokainen aloitteleva kitaristi yrittää opetella ainakin kerran, ja se ylpeilee myös sooloilla, joita kokeneet soittajat toivovat voivansa matkia. Kappaleet kuten You Shook Me All Night Long ovat infektio kertosäkeitä, jotka sopivat massiivinen areenoilla ne lopulta täyttää, kun taas Shoot to Thrill on adrenaliinia täynnä rock hymni, jota käytetään elokuvan soundtracks vuosia sen julkaisemisen jälkeen.

Back in Blackin tarttuvat riffit ja siteerattavat sanoitukset ovat niin synonyymejä rockmusiikille, että ne ovat tuttuja satunnaisimmillekin kuuntelijoille, vaikka kappaleet ovat pysyneet AC/DC: n live-esityksissä läpi vuosien.

Black Sabbath-Paranoid (1970, Vertigo/Warner Bros)

kuten kuka tahansa epäsosiaalisen kovaäänisestä musiikista pitävä kertoo, heavy metalin arvellaan syntyneen vuonna 1970, kun Brummie headbangers Black Sabbath julkaisi omakustanteisen debyyttialbuminsa. Mennäänpä vielä pidemmälle ja annetaan ymmärtää, että heavy metal todella iski harppauksensa ensimmäistä kertaa Sabbathin toisella albumilla Paranoid, raskaampi, uhkaavampi ja vivahteikkaampi kappalekokoelma.

War Pigsin ja Paranoidin itsensä one-two-avausheittoa ei yksinkertaisesti voi metallimaailmassa parantaa. Edellinen, kritiikki sodankäyntiä ja erityisesti Yhdysvaltain hallituksen politiikkaa koskien Vietnam, näkee sanoittaja ja basisti Geezer Butler huippu muodossa – vaikka hän ei löydä parempaa tapaa riimittää ’massat’ kuin itsensä kanssa couplet ’Generals gathered in their masses/Just like witches at black masses’.

jälkimmäinen, a zippy paean to mental instability, lienee Sabbathin tunnetuin kappale, joka on toteutettu harvinaisella, ei-doomy-tempolla. Tämän jälkeen albumi siirtyy sensuelliin instrumentaaliseen Planet Caravan-kappaleeseen, joka on kaunis, maisemoitu kappale ennen Iron Manin pulppuavaa hammer blow ’ ta.

pelkkä voima ei tee paranoidista ainutkertaista albumia, vaikka siinä onkin säästettävää: Butler sekä laulaja Ozzy Osbourne, kitaristi Tony Iommi ja rumpali Bill Ward, jotka kaikki ovat vielä hieman yli 20-vuotiaita äänityshetkellä. Se, että tällaiset nuoret muusikot kirjoittivat ja esittivät tällaisen levyn, on suorastaan ihmeellistä, vaikkakin pikemminkin helvetillisessä kuin taivaallisessa mielessä.

Thin Lizzy – Live And Dangerous (1978, Vertigo)

Thin Lizzy, the hard rock titans fronted by the iconic Irish singer Phil Lynott, oli jo julkaissut seitsemän albumia kuudessa vuodessa, kun he saivat noin julkaista live kokoelma – mutta kun se tuli, se oli hirviö. Tupla-albumi eri paikoissa äänitettyjä live-kappaleita, Live And Dangerous oli yksi varhaisimmista konserteissa tehdyistä kokoelmista, joka vastasi tai jopa ylitti sen luoneen yhtyeen studiotaidot.

tuottaja Tony Viscontin Masterminded, jonka menestys David Bowien, T-Rexin ja muiden artistien kanssa oli tehnyt hänestä jonkinlaisen kuninkaan hänen ammattikuntansa keskuudessa, albumi vetää pois tempun kuulostaa sekä livenä että kiillotettu.

Rosalie oli LP: ltä julkaistu single, mutta suoraan sanottuna kaikki kappaleet edustavat sen silkkaa energiaa yhtä hyvin – ei vähiten avauskappale cut, Jailbreak ja raivokas otos Lizzyn kuuluisimmasta kappaleesta The Boys Are Back In Town. Tekstuurit live materiaalia parannettiin ei loppua saksofoni, John Earle, ja kukaan muu kuin Huey Lewis-kyllä, että surullisen Huey Lewis, itse vielä viiden vuoden päässä maailmanlaajuisesta menestyksestä.

kuten Motörheadin kolme vuotta myöhemmin julkaistu No Sleep ’Til Hammersmith, Live And Dangerous on edelleen yksi hard rockin kultakauden keskeisimmistä livealbumeista.

The Rolling Stones-Sticky Fingers (1971, Rolling Stones)

yksikään levykeräilijä ei halua sticky fingersia vinyylille. Tahmeat sormet vinyylillä on kuitenkin eri juttu. Yli kaksi vuotta kolmella paikkakunnalla (Muscle Shoals Sound Studio Alabamassa, keulahahmo Mick Jaggerin oma country home ja Olympic Studios Lontoossa) äänitetty Sticky Fingers oli The Rolling Stonesin ensimmäinen LP, joka julkaistiin heidän omalla Rolling Stones Records-levyllään. Albumi on myös ensimmäinen, jolla soittaa kitaristi Brian Jonesin vuonna 1969 korvannut Mick Taylor. The Whon Pete Townshend on ehkä merkittävin vierailevista muusikoista, jonka uskotaan vaikuttaneen taustalauluun.

sen lisäksi, että Sticky Fingers on arvostettu yhtenä Rolling Stonesin parhaista, hän ylpeilee yhdellä rock-musiikin klassisimmista levynkansista. Kuuluisan taiteilijan Andy Warholin kuvaaman teoksen kuvasi Billy Name, ja siinä on täysin toimiva vetoketju useimmissa alkuperäisissä painalluksissa.

LP: n ainutlaatuisen rakenteen vuoksi kansitaiteen alle on piilotettu toinen printti oletettavasti samaa mallia olevista riisutuista alushousuista, joita koristaa Warholin nimi ja erikoinen rivi: ”tämä valokuva ei ehkä ole – etc.”Mallin uskottiin yleisesti olevan Jagger itse levyn julkaisun yhteydessä, vaikka nyt tiedetään toisin.

itse asiassa haarojen omistajan henkilöllisyys jää mysteeriksi. Levyn kääntöpuolella Sticky Fingers oli ensimmäinen kerta, kun Rolling Stonesin nyt ikonista tongue and lips-logoa käytettiin.

The Beatles-Sgt Pepper ’ s Lonely Hearts Club Band (1966, Parlophone/Capitol)

ennen kuin Sgt Pepper julkaistiin vuonna 1967, Beatlesin tilanne näytti synkältä. Yhtye ilmoitti vuonna 1966 vetäytyvänsä live-esiintymisistä ja heidän hajoamisestaan huhuttiin. Se, että kaikki neljä jäsentä pitivät kolmen kuukauden tauon, ei rauhoittanut huhuja.

mutta tämän jälkeen Fab Four aloittaisi kunnianhimoisimman projektinsa – ja sellaisen, joka lähtisi rikkomaan myyntiennätyksiä, vaikka ei julkaisisi yhtään singleä promotoidakseen sitä. Julkaisunsa jälkeen BBC kielsi kappaleen a Day In the Life, koska sen sanoituksen tulkittiin kannustavan huumeidenkäyttöön; kappaleen ”4,000 holes in Blackburn” ajateltiin viittaavan reikiin huumeidenkäyttäjän käsivarressa. Vaikka yhtye ei koskaan vahvistanut tai kieltänyt näitä vihjailuja, Paul McCartneyn vastaus oli tyly, kun hän sanoi: ”me emme välitä, vaikka he kieltäisivät laulumme. Se voi auttaa LP: tä.”

The Beatles sisällytti vinyylijulkaisuun pari asiaa, jotta fanin kuuntelukokemus kotona olisi vuorovaikutteisempi. Sgt Pepper oli ensimmäinen rock-LP, jonka kanteen oli painettu heidän laulujensa sanat, sitä ennen lehdet yleensä painoivat ne. Vinyylin alkuperäiset painallukset tulivat myös kortilla, jossa oli lukuisia leikkauksia, kuten roikkuvat viikset, kersantin raidat ja neljän Beatlesin teline.

on vuosien varrella julkaistu useita värillisiä vinyylipainoksia, muun muassa punaisena, keltaisena, oranssina, Kanadassa vain vaaleanpunaisena ja harmaana marmoroituna painoksena sekä ikonisen albumin kuvitustaidetta esittävänä kuvalevynä.

Def Leppard-Hysteria (1987, Mercury/Phonogram)

Jos vuoden 1983 Pyromania sai Def Leppardin upottamaan varpaansa popin vesiin, Hysteria oli tykinkuula syvässä päässä. Alusta asti albumin konsepti oli pysynyt samana-olla hard rock-versio Michael Jacksonin thrilleristä, jonka jokainen kappale voisi olla hittisingle – ja itse asiassa seitsemän 12 kappaleesta oli, yksi Thrilleriä enemmän. Hieman yli 25 miljoonalla myydyllä kappaleella maailmanlaajuisesti Hysteria on edelleen yhtyeen myydyin levy.

Def Leppardin turboahdetun neljännen levyn tuottaminen kesti lähes neljä vuotta ja maksoi vajaa 5 miljoonaa dollaria. Noin 63 minuutin juoksuajalla Hysteria todella venytti rajoja sille, kuinka pitkä tavallinen albumi tuohon aikaan voi olla – audiophiilien harmiksi vinyylipainosten kustannuksella.

yli tunnin mittainen musiikki on aivan liikaa yhdelle lautaselle puristettavaksi ja korkeatasoisen äänenlaadun säilyttämiseksi. Uudemmat vinyylijulkaisut albumista korjaavat tämän ajamalla yli kaksi LP: tä, joista huomattavin on 30th anniversary gatefold vinyl re-issue, jossa on täysin remasteroidut kappaleet silmiinpistävän läpikuultavalla oranssilla 180g vahalla.

Neil Young-Harvest (1972, Reprise)

kun Neil Young julkaisi Harvest-albumin vuonna 1972, hänet nostettiin household name-nimiseksi suureksi osaksi suuren suosion saaneiden kappaleiden Heart Of Gold ja The Needle And the Damage Done ansiosta. Edellinen on helpommin sulava ja tarttuvampi; jälkimmäinen on tummempi, sävyltään ja tuotannoltaan synkempi, koska se nauhoitettiin livenä, ja myös parempi. The Needle And the Damage Done, joka äänitettiin konsertissa UCLA: ssa edellisenä vuonna, oli paean niille Youngin ystäville, jotka olivat menehtyneet heroiinin yliannostukseen, erityisesti hänen edelliselle basistilleen Danny Whittenille. Se päättyy yhtäkkiä, puolivälissä sointukulkua, lainaten tälle muuten lipevälle albumille uhkaavan särmän.

kriitikot eivät antaneet Harvestille erityisen hyviä arvioita sen julkaisun aikaan: joidenkin mielestä hän toisti kultaryntäyksen jälkeistä kaavaa hieman liian herkästi. Tulevina vuosina albumia pidettiin kuitenkin kaikkien aikojen klassikkona – jopa Lynyrd Skynyrdin jäsenten keskuudessa, jonka kappale Sweet Home Alabama on kirjoitettu vastauksena joihinkin Etelänvastaisiin tunteisiin, joita Young esitti Alabama-kappaleessa.

Eagles-Hotel California (1976, Asylum)

”Welcome to the Hotel California.”The Eaglesin viidennellä studioalbumilla, he loihtivat allegorisen hotellin keinona ilmaista pettymyksensä oletettuun ’amerikkalaiseen unelmaan’ – vain alku laajemmalle kommentoinnille rockmusiikkiteollisuuden itsetuhoisuudesta tuohon aikaan, Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa.

kiistatta yksi kaikkien aikojen ikonisimmista rock-albumeista, Hotel California voitti yhtyeelle Grammy-palkinnon (Vuoden levy albumin nimikappaleesta) ja on myynyt yli 30 miljoonaa kappaletta (Eaglesin toiseksi myydyin albumi yhtyeen Greatest Hits-menestyksen (1971-1975) jälkeen.

Hotel California merkitsi kitaristi Joe Walshin yhtyedebyyttiä, mutta myös viimeisen LP: n basisti Randy Meisnerin kanssa. Albumi äänitettiin Criteria Studiosissa Floridassa ja Record Plant Studiosissa Kaliforniassa tuottaja Bill Szymczykin kanssa, joka oli työstänyt myös Eaglesin edellisen levyn, One Of These Nightsin. Criteria Studiosin äänityssessioita häiritsi usein Black Sabbathin työstämä meteli teknisestä ekstaasista viereisessä studiossa.

Led Zeppelin-III (1970, Atlantic)

todellisuudessa Led Zeppeliniä ohjasi Jimmy Page eikä kukaan muu-mikä selittää Led Zeppelin III: n suunnan. Vaikka ZEP debyyttialbumi ja jatko-osa, molemmat julkaistiin vuonna 1969, oli lähinnä LPS hard rock kappaleita muutamia akustisia osia siellä täällä, III oli enimmäkseen unplugged. Rauhallisempi, makeampi ja rennompi fiilis leimasi levyä, ja sitä auttoi se, että Page ja Robert Plant sävelsivät kappaleet kaukaisessa walesilaisessa mökissä nimeltä Bron-Yr-Aur. Ilman juoksevaa vettä tai sähköä kaksikko veti akustiset kitarat esiin, alkoi kirjoittaa – ja vakiinnutti näin suuren rock-perinteen ”saada se yhteen maassa”.

Sit back in your beanbag, slap some headphones on and uppoudu avausleikkaukseen, Immigrant Song – albumin raskain kappale. Pagen klassinen oktaavipohjainen kitarariffi säestää, kun taas Plant antaa jo kuuluisaksi tulleen ulvonnan. Friends on syvempi kappale, vaikka se onkin pitkälti akustinen: siinä missä se loistaa, on sen epätavallinen intialaisilta kuulostavien kielten orkestrointi.

olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että Led Zeppelin III on loistava albumi nykyään, mutta kriitikot eivät vain tajunneet sitä tuolloin. Ei tarpeeksi raskas headbangereille eikä tarpeeksi progressiivinen Jethro Tull-faneille, se putosi kahden jakkaran väliin, arveltiin. Kuinka väärässä he olivatkaan, ja miten ihmeellistä jälkiviisaus onkaan.

Fleetwood Mac-Rumours (1977, Warner Bros)

11.levyllään Fleetwood Mac loi katkeransuloisen mestariteoksen, jota vauhditti kenties yksi rockin pahamaineisimmista melodraamoista. Vuonna 1977 julkaistu the intensely personal Rumours on kaikkien aikojen seitsemänneksi myydyin studioalbumi, jota on myyty maailmanlaajuisesti yli 45 miljoonaa kappaletta. Myös voittaa viisiosainen Grammy-palkinnon Vuoden albumi 1978, ikoninen levy ei vain ominaisuuksia Fleetwood Mac paras työ, mutta joitakin parhaista laulunkirjoitus kaikkien aikojen.

seminal LP: llä oli yhtyeen viides inkarnaatio-kitaristi Lindsey Buckinghamin ja laulaja Stevie Nicksin duo, johon liittyivät Mick Fleetwood, Christine McVie ja John McVie kaksi vuotta aiemmin Bob Welchin lähdön jälkeen. Siirtyminen laukaisi 1975: n samannimisen julkaisu, Rumours täydentää Fleetwood Mac etenemistä bändi blues kliseitä yksi kirkas pop singlet ja tahraton laulunkirjoittaminen.

joukossa lukuisia virallisia ja epävirallisia uusintoja viimeisten 40 vuoden aikana, audiophiles revel vuonna 2011 versio, joka julkaistiin US Record Store Day, joka leikattiin 45rpm raskaan 180g vinyyli ja remasteroitu alkuperäisestä analogiset nauhat saavuttaa maksimaalisen äänenlaadun.

Jimi Hendrix Experience-Are You Experienced (1967, kappale)

usein yhtenä kaikkien aikojen suurimmista albumeista pidetty Are You Experienced on edelleen merkittävä virstanpylväs rockmusiikin historiassa yli 50 vuotta julkaisunsa jälkeen.

albumin äänitykset tehtiin kiireisen live-esiintymisaikataulun välissä, vaikka trio tunnetusti levytti kokonaisia kappaleita vähin äänin. Erityisesti the Wind Cries Mary oli tiettävästi nauhoitettu yhdellä otolla, jonka Hendrix oli kirjoittanut vain edellisenä iltana. Albumin tuottaminen maksoi arviolta korkeintaan 1 500 puntaa.

LP: n alkuperäinen julkaisu Isossa-Britanniassa toukokuussa 1967 sisälsi mono-miksauksen, mutta myös stereomiksaus tehtiin levyn saapuessa Yhdysvaltoihin saman vuoden elokuussa. On olemassa useita eroja kahden miksauksia, kuten rummutusta May This Be Love ja ääni Hendrix kääntämällä sivuja lyrics, jotka eivät ole kuultavissa mono mix.

Guns N ’ Roses-Appetite For Destruction (1987, Geffen)

tähän päivään asti Appetite for Destruction on kaikkien aikojen myydyin debyyttialbumi ja yksi myydyimmistä albumeista. Guns N ’ Roses toi rockmusiikkiin studiossa ja sen ulkopuolella särmää, jota ei ollut nähty sitten Rolling Stonesin päivien.

Appetite For Destruction sisältää singlet Welcome To the Jungle, Sweet Child O’ Mine ja Paradise City, jotka kaikki nousivat Yhdysvaltain listoilla top 10: een. Avaaminen Welcome to the Jungle täydellisesti kaappaa sinut kiusoittelemalla kevyt kaikuva kitara ennen rakentamista ja sitten räjähtää blues-grooving tärkein riffi. Pikemminkin ottaa puoli A ja puoli B, Appetite for Destruction on G ja R puoli, jossa Guns puolella mukana kappaleita huumeita ja elämää Hollywoodissa ja Roses puolella koostuu kappaleita rakkautta ja seksiä.

alkuperäisessä vinyylijulkaisussa oli erilainen kansi kuin ikonisessa Kelttiristissä, jossa oli jokaisen yhtyeen jäsenen pääkallo. Levyn ensimmäinen julkaisu sisälsi Robert Williamsin taidetta naisesta, joka joutui robotin raiskaamaksi, ja hirviöstä, joka oli aikeissa hyökätä robotin kimppuun. Kaupat kieltäytyivät varastoimasta albumia, ja levy-yhtiö korvasi taideteoksen meille kaikille tutulla.

kielletyn taideteoksen sisältävää versiota ei ole vaikea löytää, jos selailee nettihuutokauppasivustoja, mutta uudelleenjulkaistun taideteoksen kanssa samasta albumista kannattaa odottaa maksavansa vähintään tuplasti sen, mitä haluaisi.

naurettava uudelleenjulkaisu ”Appetite For Destruction” on myös nyt saatavilla, ja se miellyttää varmasti GNR: ää rakastavia audiofiilejäkin… vaikka se on kohtuutonta!

Pink Floyd-The Dark Side of the Moon (1973, Harvest)

Pink Floyd oli aina ollut kokeellinen lähestymistavassaan musiikkiin, mutta yhtye todella halusi työntää kirjekuorta eteenpäin uudella projektillaan ja sopivasti parantaa psykedeelivetoisia soundeja, jotka olivat olleet niin vahvasti esillä aiemmilla albumeilla. Tämän ohella yhtye käsitteli mielisairautta, ahneutta, ajan kulkua ja konflikteja, jotka kaikki ovat vahvasti esillä kappaleissa kuten Money, Us and Them ja Brain Damage (joka tunnettiin alun perin nimellä Lunatic albumin äänityssessioiden ja live-esiintymisten aikana).

se on kiistatta yksi yhtyeen helpoimmista teoksista, ja siitä on tullut täydellinen lähtökohta kenelle tahansa uudelle yhtyeelle. Se on vaikuttanut valtavaan määrään niinkin erilaisia yhtyeitä kuin Radiohead, My Morning Jacket ja The Flaming Lips, joka kuvitteli albumin uudelleen vuonna 2009.

joten kuun pimeälle puolelle tultaessa tärkein päätös on, kumpaan versioon kannattaa mennä? Alkuperäinen Sadonkorjuupuristus vuodesta 1973 voi myydä jopa £250, kun taas Yhdysvaltain versio näkee muutoksen £20: stä. Mobile Fidelity Sound Labin vuonna 2009 julkaisema remaster on samalla tavalla hinnoiteltu Yhdysvaltain alkuperäiseen, kun taas albumin 30-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2003 julkaistu versio on hieman kalliimpi, myyden peräti £100.

vaihtoehtoisesti voi vain popata paikallisen levykaupan alas ja poimia vuoden 2016 uudelleenjulkaisun, joka on erittäin suositeltava.

The Who-Quadrophenia (Track/MCA, 1973)

kokonaan Pete Townshendin kirjoittama Quadrophenia seuraa teini – ikäistä Jimmyä: sopeutumatonta lasta, joka kamppailee selvittääkseen paikkansa maailmassa-kunnes, toisin sanoen, hän löytää mod-liikkeen ja The Whon. Kyllästyneenä elämäänsä kotona, umpikujaan joutuneeseen työhönsä ja ystäviin ja perheeseen hän muuttaa Lontoosta Brightoniin. Jimmy sairastaa skitsofreniaa ja hänellä on neljä persoonaa, mikä selittää albumin nimen. Jokainen persoonista heijastaa yhtyeen jäsentä ja tutkii teemaa, joka toistuu albumilla. Quadrophenia puhui aikansa teineille, jotka osasivat samaistua sen teiniangstiin.

vinyylijulkaisussa inside The gatefold on tiivistelmä quadrophenian juonesta sekä vihkonen valokuvista, jotka esittävät Brightonia ja Lontoota mod-kohtauksen aikana, silloisen albumin kuvauksissa.

Queen-a Night At the Opera (EMI/Elektra, 1975)

a Night At the Opera sementoi kuningattaren koti – ja – anteeksi sanaleikit-musiikin kuninkaallisiksi. Albumilla on Queenin normaalia lajityyppien kirjoa, sekä kokeillaan ääniä ja äänitystekniikoita. On kappaleita, jotka ovat kaikenkattavaa rockia, mutta yhtye ei tunnu ottavan itseään liian vakavasti musiikissaan. Otetaan esimerkiksi Seaside Rendezvous, jossa Freddie Mercury imitoi puupuhaltimia pelkällä äänellään.

heillä on kuitenkin ajoittaisia vakavia hetkiä, kuten avausraita Death on Two Legs, jonka sanotaan olevan vihakappale, joka on suunnattu Queenin alkuperäiselle managerille. Love of My Life oli Mercuryn kirjoittama hänen silloisesta tyttöystävästään Mary Austinista, mutta Brian May järjesti kappaleen myöhemmin uudelleen ja Mercuryn kuoleman jälkeen omisti sen hänelle soittaessaan sitä livenä.

a Night At the Opera-oopperaa ei voi mainita mainitsematta Bohemian Rhapsodya, joka on Britannian kaikkien aikojen myydyin kaupallinen single ja yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista. Se oli myös julkaisuhetkellä Kallein tuotettava single, sillä se äänitettiin useissa studioissa ja sen tekeminen kesti yli kolme viikkoa. Se oli kaksi kertaa pidempi kuin useimmat singlet ja sai tuolloin vain vaihtelevia arvosteluja, jos sitä voi uskoa.

nyt se on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista rock-kappaleista; se on päällä kaavioita ympäri maailmaa ja on edelleen suosittu valinta humalassa karaoke laulajat kaikkialla.