jos olet suuri Musiikkifani, olet todennäköisesti lukenut tai ainakin kuullut Rolling Stone-lehden kaikkien aikojen albumilistan. Lista luotiin vuonna 2003, uudistettiin vuonna 2012 ja uudelleen vuonna 2020. Listan luomisen ja päivittämisen lähtökohtana on, että he konsultoivat useita eri artisteja U2: n The Edgestä Wu-Tang Clanin Raekwoniin ja Billie Eilishin kaltaisiin uusiin artisteihin opastusta varten ja saavat heidät äänestämään 50 suosikkialbumiaan. He konsultoivat myös toimittajia ja omia työntekijöitään. Itse pidän siitä, että he konsultoivat monenlaisia eri-ikäisiä ja-taustaisia artisteja.
haluan sanoa, että mielestäni Rolling Stone-lehdessä ei ole mitään vikaa, kun se tarkistaa listaa lähivuosikymmenien välein, itse asiassa olen siihen tyytyväinen. Viimeiset 20 vuotta ovat tuottaneet todella jännittävää, omaperäistä ja ajatuksia herättävää musiikkia. Olipa kyse artisteista, jotka etsivät jatkuvasti uusia ääniä ja haluavat työntää musiikkia uusille alueille omien genrejensä sisällä (Radiohead, Kanye West, Frank Ocean), tai artisteista, jotka piirtävät ja esittelevät musiikkia menneisyydestä, mutta nykyaikaisella pyörähdyksellä (The White Stripes, Arctic Monkeys, Lana Del Rey, D ’ Angelo, Beyonce), ei ole epäilystäkään siitä, että näiden kahden viime vuosikymmenen aikana on olemassa hienoa musiikkia, joka on tunnustettava.
Rolling Stone tuntuu olevan samaa mieltä, mikä on yksi syy siihen, miksi lehti päätti tarkistaa listaa. Muutoksella on taipumus suosia edellä mainitun ajan musiikkia, mutta samalla osoittaa jonkin verran rakkautta 90-luvulle. listamuutokset suosivat myös hiphop-ja R&B-genrejen musiikkia sekä erityisesti tummaihoisia ja naisartisteja. Nämä muutokset ovat mielestäni järkeviä, sillä aiemmissa listauksissa varsinkin vuosi 2003 vaikutti vahvasti 1960-luvulle ja etenkin rockmusiikkiin painottuneelta.
haluan myös mainita, että olen 1960-luvun The Beatlesin, Bob Dylanin, Jimi Hendrixin ja James Brownin suuri fani. Mainitsemani artistit ovat musiikkisankareitani,eikä heidän vaikutustaan populaarimusiikkiin voi kiistää. Ne ovat musiikin legendoja, ja ne pitäisi sellaisina tunnustaa. Mutta, kaikki ei ole noin 60s,ja hienoa musiikkia on tullut, koska uskomaton vuosikymmen, joka oli 60 päättyi.
Hip-Hop ja erityisesti r&b-musiikki ei saanut liikaa rakkautta vuoden 2003 listalla. Esimerkiksi rap-artisti Nasin vuoden 1994 debyyttialbumi Illmatic on laajalti ylistetty ja sitä pidetään paitsi tärkeänä 90-luvun hiphopin albumina, myös yleisesti 90-luvun musiikkipiireissä. Vielä Rolling Stonen listalla vuonna 2003 Illmatic oli sijalla 400, mutta Nirvanan vuoden 1991 rock-albumi Nevermind pääsi saman listan top 20: een sijalle 17. Rolling Stonen puolueellisuutta rockmusiikkiin vuosien varrella ei voi sivuuttaa, etenkään heidän rakkauttaan Beatlesiin. Neljä fab Fourin albumista pääsi Rolling Stonesin vuosien 2003 ja 2012 listoilla top 10: een.
Beatlesin vaikutusta ei voi kiistää ja sitä on syytä ylistää, mutta tämän tason vinouma saa keskivertoihmisen ajattelemaan, että kaikessa on kyse Beatlesista, kun se ei selvästikään ole. Bob Dylanilla oli myös kaksi hänen albumiaan samassa top 10: ssä, kun taas Marvin Gayen uraauurtava, vuoden 1971 albumi What’ s Going On oli ainoa ei-rock-albumi, joka pääsi top 10: een sijalle 7.
, josta päästään uudelle ja päivitetylle vuoden 2020 listalle. Aiemmin mainitsemani klassikot ovat yhä tallella, vasta nyt enemmän hiphopia, r&B, ja ylipäätään uudempaa musiikkia saavat nyt tunnustusta artistit kuten Kanye West, Frank Ocean ja Lana Del Rey. Tämä all-inclusive muutos on suuri, eikö? Ei oikeastaan.
aloitetaan listan positiivisista muutoksista ensin. Hip-hopin vaikutus populaarimusiikkiin kahden viime vuosikymmenen aikana on kaikkien nähtävillä, joten on hienoa nähdä joitakin muutoksia, jotka on tehty vastaamaan tätä. Nas ’ Illmatic albumi on nyt päässyt top 100 tämän uuden listan, joka mielestäni on hienoa, koska että albumi oli aina top 100 silmissäni, ja on par muiden vietetään 90-luvun rock albumit, jotka oli paljon korkeampi ranking aiemmissa listoissa.
on myös hienoa nähdä joidenkin Kanye Westin albumien saavan suurta tunnustusta, The College Dropoutin ja My Beautiful Dark Twisted Fantasyn. Jay-Z: N The Blueprint, Ready to Die By The Notorious all sijoittuu paljon korkeammalle kuin aiemmissa listoissa. Tämä on mielestäni perusteltua, koska mainitut albumit ovat olleet jo yli vuosikymmenen, noin kaksi, ja niiden vaikutus ja musiikki on kestänyt testin ajan.
listan ongelma tulee kuitenkin siinä, että lehti lisää melko uusia albumeja (julkaistu viimeisten 4 vuoden aikana) ja asettaa ne uskomattoman korkealle, ja tuloksena on joitakin todella uskomattomia albumeja 60-luvulta 80-luvulle, joiden vaikutus ja perintö ovat enemmän kuin kiinteytyneet, pudottautuvat listalla huomattavasti tämän seurauksena.
esimerkiksi Beyoncen omakustanne-albumi ja vuosina 2013 ja 2016 julkaistu Lemonade pääsevät top 100-listalle, jossa Lemonade on hyvin yllättävästi sijalla 32. Kendrick Lamarin vuoden 2015 albumi To Pimp a Butterfly tulee sijalle 19, D ’ Angelon vuoden 2000 albumi Voodoo sijalle 28, 453 sijaa korkeammalle kuin lehden edellinen listaus vuonna 2012. Tilannetta pahentaa se, että tämä Voodoon uusi listaus on korkeampi kuin Princen Sign O’ The Timesin (1987) ja The Jimi Hendrix Experiencen Electric Ladylandin (1968). Niin paljon kuin rakastan voodoota, se ei ole läheskään niin vaikuttava eikä sonisesti Monipuolinen kuin kaksi aiemmin mainittua albumia.
toisessa ääripäässä osa 60-80-lukujen albumeista on tehty ahkerasti. U2: n The Joshua Tree (1987) ja Achtung Baby (1991) ovat pudonneet kokonaan top 100: sta, ja heidän vuoden 1983 albuminsa War on poistettu kokonaan, vaikka se oli vuonna 2012 sijalla 223. Ja mikä vielä pahempaa, Led Zeppelinin Led Zeppelin II (1969) sijoittuu U2: n maamerkkialbumien yläpuolelle. Rakastamani musiikkiduo Outkast on listannut albumit Stankonia (2000) ja Aquemini (1998) top 100-listalle, mutta noussut hämmästyttävästi Pink Floydin Dark Side Of the Moon (1973) ja James Brownin Live At the Apollo (1963) – kappaleen yläpuolelle.
Outkast oli epäilemättä yksi 00-luvun vuosikymmenen parhaista teoksista, mutta heidän työnsä ei yksinkertaisesti ole yhtä vaikutusvaltaista ja uraauurtavaa kuin James Brownin ja Pink Floydin. Mainitsemisen arvoista on myös se, että Harry Stylesin vuoden 2019 albumi Fine Line pääsee listalle sijalle 491, vaikka on ollut poissa vain vuoden.
täytyy puhua tämän listan top 10: stä. Aiempiin listasijoituksiin verrattuna tämä uusi top 10 on yleinen parannus, eikä Beatles enää hallitse sitä. On vähän kiva huomata, että Princen Purple Rain on hiipinyt listalle, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että sen olisi pitänyt ainakin päästä edellisessä listauksessa top 50: een (Rolling Stone sijoitti sen aiemmin sijalle 76 vuonna 2012). Voisi ehkä kohottaa kulmakarvoja Nirvanan Nevermindin ollessa sijalla 6 ja Fleetwood Macin Rumours sijalla 7. Abbey Road on ainoa albumi Beatles tehdä se top 10 numero 5, jotkut voivat väittää, että tämä johtuu siitä, että se on heidän tunnetuin albumi, mutta henkilökohtaisesti tuntuu se vanhenee hyvin ja silti kuulostaa hyvin tuore verrattuna Sgt Peppers.
rakastan Lauryn Hilliä laulaja-lauluntekijänä, mutta hänen albumillaan ”The Miseducation of Lauryn Hill” (1998) ei ole business-sijoitusta sijalla 10 samanlaisista syistä kuin D ’ Angelon Voodoo-albumilla. Tämän paikan olisi voinut korvata Ansaitsevammalla albumilla kuten Velvet Underground ja Nico (1967).
lopulta edellinen numero 1, vuoden 1967 albumi Sgt Peppers Lonely Hearts Club Band putoaa sijalle 24 ja tilalle tulee Marvin Gayes Legendary 1971 What ’ s Going On. Minulla ei ole valituksia tämän ollessa numero 1, koska sitä ei vain voi moittia, mutta sen nimikappale ja kappale Inner City Blues tuntuu niin merkitykselliseltä nykyisessä sosiaalisessa ilmapiirissä, joka tapahtuu poliisiväkivallalla ja systeemisellä rasismilla Amerikassa, mikä on jotain Olen varma voimakkaasti vaikuttanut tähän päätökseen. Tai sitten Äänestäjät katsoivat Spike Leen Da 5 Bloodsin.
uuden listan ongelma ei ole sen monipuolistuminen, vaan se, että albumien rankingit ovat ihan sekaisin. Erityisesti top 100-listat kannattaa varata vähintään kymmenkunta vuotta vanhoille albumeille. Todennäköisesti lista kuitenkin tarkentuu tulevaisuudessa, joten toivottavasti heillä on reilumpi ja tasapainoisempi sijoitus. Ja kaikille listan muutoksista suuttuneille aion kuunnella listan albumeita, joita en ole ennen kuullut, ja löytää uutta musiikkia. Olen aloittanut Stevie Wonderin kappaleilla a Key of Life (1976), ja suosittelen sinullekin!
koko lista sekä lisätietoa äänestysjärjestelmästä löytyy alla olevista linkeistä: