Nämä ovat maailman helpoimmat ja vaikeimmat kielet oppia

meillä kaikilla on synnynnäisesti kielivaisto, joka on juurtunut aivoihimme. Kielitaitomme on paljon syvempi kuin koulussa opetettava kielioppi, ja se on luultavasti yksi syy siihen, miksi olemme edelleen elossa lajina.

toisen kielen oppimisen vaikeus vaihtelee selvästi sen mukaan, mikä on äidinkielemme. Jos äidinkielemme kuuluu indoeurooppalaiseen kieliperheeseen, meidän on helpompi oppia toinen kieli samasta perheestä. Mutta jos se ei ole, asiat ovat todennäköisesti saada hieman monimutkainen.

Espanja kuuluu romaaniseen kielikuntaan ja on sukua useimmille eurooppalaisille kielille syntyperänsä tai vaikutuksensa perusteella. Romaaniset kielet (tai romanssit) muodostavat kieliryhmän, jolla on suurin keskinäinen ymmärrettävyys, eli romaanisen kielen puhujat voivat ymmärtää toisiaan-erityisesti sen kirjoitetussa muodossa – ilman, että heillä tarvitsee olla erityisiä tutkimuksia tai tietoa näistä muista kielistä. Esimerkiksi Ethnologuen tietojen mukaan sanastollinen samankaltaisuus on 89% Espanjan ja Portugalin välillä, 85% Espanjan ja katalaanin välillä ja 82% Espanjan ja Italian välillä.

kielet oppimisvaikeuksien mukaan

Yhdysvaltain ulkoministeriön Foreign Service Institute on jakanut kielet oppimisvaikeuksien mukaan sen perusteella, kuinka paljon aikaa intiaanipuhujalta kuluu puheen ja lukemisen hallitsemiseen. Voxy language academy kerää ne raporttiin käyttäen lähteitä, kuten virastojen välinen kieli Roundtable, Al-bab.com, MyLanguages.org, Google Translate, Ethnologue.com, Foreign Service Institute itse ja Wikipedia.

tutkimuksen mukaan jokaisen kielen oppimisen vaikeus riippuu useista tekijöistä:

• kuinka läheinen äidinkielesi tai muu tietämäsi kieli on
• monimutkainen
• kuinka monta tuntia viikossa käytät sen oppimiseen
• käytettävissä olevan kielen oppimisresurssit
• motivaatio

pitää ne kaikki mielessä, nämä ovat kertomus:

helpoimmat kielet

Englannille läheistä sukua olevien kielten välillä ovat Espanja (329 miljoonaa puhujaa maailmassa), portugali, ranska, italia, romania, nerlandés, Ruotsi, afrikaans ja Norja.

näiden kielten hallitsemiseen äidinkielenään englantia puhuva tarvitsisi 22-23 viikkoa ja 575-600 oppituntia.

keskivaikeat kielet

keskivaikeat kielet ovat Hindi, venäjä, vietnam, turkki, puola, Thai, serbia, kreikka, heprea ja suomi (suomi-kieli).

jotta englantia puhuva osaisi nämä kielet, tarvittaisiin 44 viikkoa ja noin 1 110 tuntia opetusta.

vaikeammat kielet

ja taulukon kärjessä, joka vastaa niitä kieliä, joita äidinkielenään puhuvan on vaikea oppia, ovat arabia, kiina, japani ja korea.

niiden hallitseminen vaatisi vähintään 88 viikkoa (1,69 vuotta) ja yhteensä 2 200 luokkaa.

Voxy.com, tulosten perusteella raportti teki tämän infographic selkeyttää (via Cultureist), luokittelu kielet mukaan vaikeustaso.

but in a post made by the blog Claritaslux.com ja se oli vyöry kommentteja siitä, maalata asia hieman erilainen. Pyramidin muodossa he sisälsivät huipulla vaikeimmat kielet, ja kun mentiin alas pohjaa kohti, oppimisvaikeuksien taso laski.

mikä on maailman vaikeimmin opittava kieli?

on helppo havaita, miten pyramidin huipulla Puola lasketaan mukaan vaikeimmaksi opittavaksi kieleksi: ”siinä on seitsemän tapausta, seitsemän sukupuolta ja erittäin vaikea ääntäminen. Keskivertoenglantilainen puhuu sujuvasti kieltään 12-vuotiaana, päinvastoin, keskivertoenglantilainen puhuu sujuvasti kieltään 16 ikävuoden jälkeen.”

suomalaiset, unkarilaiset ja virolaiset seurasivat häntä vaikeuksissa olevassa pyramidissa. Sitten tulivat ukrainalaiset, venäläiset ja arabialaiset, joita seurasivat kiinalaiset ja japanilaiset. Alempana olisi hindiä ja swahilia. Pyramidin päässä olivat Saksan ja romaaniset kielet, kuten ranska, espanja ja Italia. Englantilainen sulkisi listan.

¿mikä on mielestäsi vaikein kieli oppia?

muhimu

ota selvää, miksi äidinkielen oppiminen on niin helppoa

miksi äidinkielen oppiminen on niin luontevaa, vaikka aikuisiällä kielten oppiminen tuntuu joskus siltä kuin löisi päänsä seinään?

ja miksi, lukuun ottamatta yleisiä sekaannuksia ja väärinkäsityksiä, pystymme niin hyvin kommunikoimaan toistemme kanssa lähes vaivattomasti?

vastaukset näihin kysymyksiin löytyvät kielen luonteesta ja synnynnäisestä kyvystämme kommunikoida sanojen kanssa: vaistostamme kieleen.

tässä artikkelissa kerrotaan, miten kieli rakentuu ja miksi ihmiset ovat erityisen hyviä oppimaan sitä. Lisäksi opit kaiken neurotieteestä hämmästyttävän kielitaitomme takana.

meillä kaikilla on syntyessämme kielellinen vaisto

miettikää hetki, kuinka helppoa on kääntää ajatukset omassa päässä merkityksellisiksi lauseiksi. Mistä tämä taito on peräisin? Vaikka monet ihmiset uskovat, että opimme kielioppia luokkahuoneessa, tietämyksemme siitä edeltää hetkeä, jolloin olemme syntyneet!

itse asiassa hyvin pienillä lapsilla on luontainen käsitys kieliopillisesta rakenteesta, jota he eivät olisi voineet oppia. Ajatuksen siitä, että kieliopilliset säännöt ohjelmoidaan aivoihin, esitti ensimmäisenä kuuluisa kielitieteilijä Noam Chomsky universaalin kieliopin teoriassaan .

Chomskyn mukaan lapset eivät opi puhumaan vanhemmistaan tai kenestäkään muustakaan, vaan käyttävät synnynnäistä kieliopillista kykyään. Tämän vuoksi kaikilla kielillä on Chomskyn mukaan sama perusrakenne.

yksi Chomskyn pääargumenteista tälle on ärsykeköyhyys, joka osoittaa lasten ymmärtävän verbien ja substantiivien rakenteita, joita he eivät olisi voineet oppia.

esimerkiksi muuttaaksesi lauseen ”yksisarvinen puutarhassa” kysymykseksi, siirrät yksinkertaisesti ” on ” lauseen alkuun. Kuitenkin lause ”yksisarvinen, joka syö kukka on puutarhassa”, sinun täytyy järjestää enemmän kuin ensimmäinen ” on ” kääntää lause kysymys. Jotta kieliopillisesti kiinteä lause, sinun täytyy siirtää toinen ” on.”

Chomsky totesi aivan oikein, että lapset eivät koskaan tekisi sitä virhettä, että he soveltaisivat ensimmäistä strategiaa väärin luodakseen monimutkaisemman toisen lauseen kysymyksen. Myöhemmissä kokeissa yksikään lapsi ei liikuttanut väärää ”is: ää”, vaikka lauseilla, joita he eivät olleet aiemmin kuulleet.

lisäksi kuurot lapset käyttävät viittomissaan oikeaa kielioppia edes opiskelematta sitä.

psykologit tutkivat kuuroa poikaa nimeltä Simon, jonka kaksi kuuroa vanhempaa oppivat viittomakielen vasta aikuisiällä ja tekivät siksi useita kieliopillisia virheitä.

Simon sen sijaan ei tehnyt samoja virheitä, vaikka hän vain paljastui vanhempiensa viittomakielelle. Ainoa tapa selittää tämä on se, että Simonilla oli luontainen kieliopin tuntemus, joka esti häntä tekemästä vanhempiensa virheitä.

yleinen käsitys siitä, että sanamme vaikuttavat havaintoihimme , on väärä

huolimatta sen suosiosta ei ole pohjaa niin sanotulle kielen suhteellisuusteorialle eli ajatukselle, että kielemme rakenne vaikuttaa siihen, miten hahmotamme ja ymmärrämme maailmaa. Kielellistä suhteellisuusteoriaa kutsutaan myös Whorfin hypoteesiksi kielitieteilijä Benjamin Whorfin mukaan.

Whorf oli intiaanikieliin mieltynyt tutkija ja esitti useita väitteitä, joiden mukaan intiaanit suhtautuivat maailmaan eri tavalla kielensä rakenteen ja sanaston vuoksi.

esimerkiksi ”tippuva kevät” tarkoittaa apassien murteella sananmukaisesti ”valkoisuus liikkuu alaspäin”. Whorfin mukaan tämä ristiriita osoittaa, että apassit eivät hahmota maailmaa erilaisten esineiden tai tekojen kannalta.

muut psykolingvistit huomauttivat kuitenkin kärkkäästi, ettei Whorf koskaan tutkinut apasseja henkilökohtaisesti. Ei ole edes selvää, onko hän koskaan tavannut sellaista!

hän myös käänsi lauseita tavoilla, jotka saivat ne näyttämään paljon mystisemmiltä kuin ne todellisuudessa olivat. Mutta voit tehdä saman millä tahansa kielellä. Esimerkiksi lause ”hän astuu sisään”voitaisiin helposti muokata joksikin mystiseksi, kuten” kun yksinäinen maskuliinisuus etenee, jalat.”

joidenkin mielestä ihmiset näkevät värit eri tavalla riippuen äidinkielestään. Esimerkiksi joissakin kulttuureissa on vain kaksi värillistä sanaa: ”musta” (tummat sävyt) tai ”valkoinen” (vaaleat sävyt).

mutta tarkoittaako tämä, että näet vain kaksi väriä? Hädin tuskin! Olisi absurdia ajatella, että kieli voisi jotenkin tavoittaa heidän silmämunansa ja muuttaa heidän fysiologiaansa.

tästä huolimatta usko kielelliseen suhteellisuusteoriaan säilyy urbaanien myyttien ansiosta. Esimerkiksi suuri Eskimosanahuijaus osoittaa, kuinka perusteeton kielellinen suhteellisuusteoria on.

yleinen uskomus on, että Eskimoissa on paljon enemmän sanoja lumelle kuin englannin kielessä. Asiantuntijat sanovat, että heillä on itse asiassa 12, mikä on suuri ristiriita sanan monien englanninkielisten muunnelmien kanssa, kuten lumi, räntä,räntä, rakeet jne.

kieli perustuu kahteen periaatteeseen

joten miksi me kommunikoimme niin helposti keskenämme? Ihmisen kieli noudattaa kahta periaatetta, jotka helpottavat viestintää.

merkki mielivaltaisuus

ensimmäinen periaate on merkki mielivaltaisuus. Tämä sveitsiläisen kielitieteilijän Ferdinand de Saussuren ensimmäisenä esittelemä ajatus liittyy tapaan, jolla yhdistämme äänteen merkitykseen. Esimerkiksi sana ”koira” ei kuulosta koiralta, se ei hauku kuin koira tai kävele kuin koira. Sanalla ei ole luontaista ”koiruutta”, mutta se kuitenkin säilyttää merkityksensä.

miksi?

kaikki englanninkieliset tekevät lukemattomien muistioppitapausten kautta saman assosiaation ”dog” – äänen ja ihmisen parhaan ystävän välillä.

merkin mielivaltaisuudesta on suuri hyöty kieliyhteisöille, sillä sen avulla ne voivat siirtää ajatuksia lähes välittömästi ilman, että niiden tarvitsee järkeistää tietyn äänteen yhdistämistä tiettyyn merkitykseen.

äärellisten keinojen ääretön käyttö

toinen periaate on, että kieli käyttää äärellisiä keinoja äärettömästi . Yleisellä tasolla: meillä on Äärellinen joukko sanoja, joita voimme yhdistää luodaksemme äärettömän määrän suurempia asioita eli lauseita.

me selvitämme nämä äärettömät mahdolliset yhdistelmät laatimalla säännöt, jotka säätelevät sanayhdistelmien muutoksia. Mitä eroa on esimerkiksi” koira puree miestä ”ja” mies puree koiraa”?

sen lisäksi, että toinen on valitettava arkipäivä ja toinen uutisarvoinen, ero on merkitystä hallitsevassa peruskielioopissa.

jokaisella sanalla ”koira puree ihmistä” on oma yksilöllinen merkityksensä, joka ei riipu koko lauseesta. Kielioppi antaa meille mahdollisuuden lajitella nämä sanat tiettyihin yhdistelmiin, jotka herättävät tiettyjä kuvia ja merkityksiä.

sanoja on äärellinen määrä, mutta kielioppi antaa lukemattomia tapoja yhdistää ne.

kielioppi saa kaiken huomion, mutta sanat ovat myös kiinnostavia

niin paljon kuin me koostumme soluista, jotka puolestaan koostuvat pienemmistä hiukkasista, lauseet ja lauseet koostuvat sanoista, jotka puolestaan koostuvat pienistä kieliopillisen informaation palasista, joita kutsutaan morfeemeiksi . Näitä morfeemeja säätelevät morfologian säännöt .

otetaan esimerkiksi hypoteettinen sana wug. ”Wug” on morfeemi. Lisäämällä pluralisaatiomorfeemi, suffiksi-s, loppuun” wug”, päädymme ryhmään wugs.

vaikuttaa siis siltä, että on olemassa sääntö, jolla substantiiveille luodaan pluraaleja: lisätään s-morfeemi.

yllättäen emme oppineet tätä sääntöä lapsilta, kuten psykolingvisti Jean Gleason osoitti.

eräässä kokeessa hän näytti esikoululaisille kuvaa ja sanoi heille: ”tämä on vyyhti.”Sitten hän näytti heille kaksi wugs ja kysyi,” nyt meillä on kaksi, joten meillä on. . . ? ”

tulos? Kaikki lapset lisäsivät loppuliitteen. On mahdotonta, että lapsi on oppinut sanan ”wugs” ennen, mikä osoittaa, että meillä on oltava luontainen kyky muodostaa plurals ja että meillä on mentaalisia sääntöjä tuottaa uusia sanoja.

voimme oppia lisää morfeemeista tarkkailemalla kielten välisiä eroja. Esimerkiksi englannin kielen sanotaan usein olevan yksinkertaisempaa kuin Saksan, mutta ero on vain morfologinen.

tai vaikkapa tansanialaista Kivunjon kieltä. Fleksionaalisen morfologian kannalta kieli on varsin hienostunutta.

Kivunjossa verbit voivat koostua seitsemästä etu-ja suffiksista, jotka kaikki ovat morfeemeja, jotka muuttavat verbin merkitystä. Sana ”naikimlyyia”, joka tarkoittaa” syödä”, on muunnos verbistä ” – lyi -”. Muita kirjainyhdistelmiä on useita morfeemeja.

vertaa tätä englannin kieleen, jossa useimmilla verbeillä on vain neljä muotoa (esim.quack, quacks, quacked, quacked).

kuitenkin johdetulla morfologialla kompensoidaan se, mitä Englannista puuttuu taivutusmuoto : uusien sanojen luominen vanhoista. Esimerkiksi lisäämällä sanaan ” oppia ”loppuliitteen” – pystyy ” se luo uuden sanan: learnable.

nyt kun tiedät enemmän kielten rakenteesta, seuraavat avaimet tarkastelevat, miksi meidän on niin helppo kommunikoida keskenämme.

kykymme ymmärtää puhetta on kuin kuudes aisti

miten on mahdollista, että voimme viedä ihmisen kuuhun ja silti olla kykenemättömiä rakentamaan tietokonetta, joka toistaa sanomamme?

puheessa ei kirjoitetusta kielestä poiketen ole selvästi rajattuja taukoja sanojen välillä.

puhuttujen sanojen fluidi ja täydellinen yhteys on pohjimmiltaan sarja foneemeja tai äänteiden yksiköitä, jotka muodostavat morfeemin. Nämä foneemit vastaavat suurin piirtein aakkosia, joten jos ajatellaan kaikkia äänteitä, kun kirjoitetaan lepakko, jokainen äänne on foneemi.

jokaisella foneemilla on oma ainutlaatuinen akustinen signeerauksensa. Esimerkiksi sana ”rytmi”koostuu kolmesta äänestä (”b”, ”ea” ja” t”), joista jokaisella on oma ainutlaatuinen ääniaaltonsa. Emmekö voisi ohjelmoida tietokonetta tunnistamaan nämä ääniaallot-ja lausua sanan ”syke” itsellemme?

valitettavasti ei, johtuen ilmiöstä nimeltä koartikulaatio, prosessi, jossa kunkin foneemin äänteet sekoittuvat keskenään tälläkin hetkellä.

kun sanotaan sana ”syke”, sanan muodostavat kolme äännettä eivät erotu toisistaan ja niihin vaikuttavat ennen ja jälkeen lausutut äänteet. Tietokoneet eivät pysty selittämään foneemien akustisten signaalien koartikulaation aiheuttamaa radikaalia monimuotoisuutta, ja siksi niiden on vaikea sanella diskurssiamme.

mutta miksi olemme niin hyviä siinä? Toistaiseksi selkeää vastausta ei ole. Voimme kuitenkin olla aivan varmoja siitä , että se ei johdu ylhäältä alaspäin tapahtuvasta käsittelystä, toisin sanoen siirryttäessä yleisestä analyysistä tiettyyn.

jotkut tutkijat uskovat, että ymmärrämme monimutkaisia puheäänteitä kontekstista; esimerkiksi kun puhumme ympäristöstä, odotamme jonkun sanovan ”laji”eikä ” erityinen”.

normaalin puhenopeuden vuoksi tämä näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä. Useimmissa tapauksissa on mahdotonta ennustaa, mitä sanaa keskustelukumppanimme sanoo seuraavaksi. Lisäksi jos soitat ystävälle ja lausut kymmenen satunnaista sanaa sanakirjasta, ymmärrät ne kaikki asiayhteyden selkeästä puuttumisesta huolimatta.

ymmärrämme kirjoitettua kieltä, koska olemme korkeasti koulutettuja ”analysoijia”

tähän asti olemme keskittyneet ensisijaisesti puhuttuun kieleen. Mutta miten kirjan sivuille kirjoitetuista oudoista symboleista oikein saadaan tolkkua?

ymmärrämme lauseita analysoimalla niitä ensin , jakamalla ne niiden osiin ja viittaamalla niiden kieliopillisiin rooleihin ymmärtääksemme niiden merkityksen.

kielioppi itsessään ei kuitenkaan ole muuta kuin koodi siitä, miten kieli toimii, määritellen vain, mitkä äänteet vastaavat mitäkin merkitystä. Mieli sitten analysoi tämän kieliopillisen tiedon, etsii subjektin, verbin,objektit jne., ja ryhmittelee ne yhteen, jotta saadaan lauseen merkitys.

kielitieteilijät uskovat, että analyysejä on kahdenlaisia: ensin hakuleveydessä ja ensin hakusyvyydessä .

amplitudihaku on analyysityyli, jossa yksittäisiä sanoja analysoidaan lauseen merkityksen määrittämiseksi. Yksittäisten sanojen analyysin aikana aivot viihdyttävät, jopa lyhyesti, useita ja joskus absurdeja merkityksiä monitulkintaisille sanoille (esimerkiksi sana ”hyönteinen” voi olla hyönteinen tai vakoojien työkalu).

perusteellisessa haussa etsitään kokonaisia lauseita, sillä joskus sanoja on yksinkertaisesti liikaa laskettavaksi kerralla. Tässä aivot valitsevat lauseelle todennäköisen merkityksen ja toteuttavat sen.

joskus syvälliset haut aiheuttavat sekaannusta, erityisesti puutarhapolun rukoukset, jotka on nimetty niin, koska ne johdattavat alas ” puutarhapolun.”Nämä lauseet osoittavat, kuinka syntaktiset analysaattorit eivät voi vain jättää valitsematta todennäköistä merkitystä lauseelle, vaan ne voivat myös hellittämättä takertua väärään merkitykseen.

otetaan esimerkiksi lause ”mies, joka metsästää sorsia viikonloppuisin”. Huolimatta täysin kieliopillisesti oikein, se hämmentää useimmat ihmiset, koska merkitys muuttuu puoliksi (metsästäjä menee ”ankka metsästys” ”lähteä ilman lupaa”), joten aivomme juuttuu alkuperäiseen merkitykseen ja voi ymmärtää levätä.

on selvää, että olemme varsin taitavia puhetaidossa. Mutta mistä tämä kielellinen kyky on peräisin?

lapsuus on kriittinen ajanjakso synnynnäisen kielitaitomme kehitykselle

kuten olemme oppineet, meillä kaikilla on synnynnäinen kyky oppia kieltä. Tarvitsemme kuitenkin vielä leikkikentän, jolla hiomme taitojamme.

kun lapset ovat vielä pieniä, he ovat pohjimmiltaan sana-imureita. Keskimäärin kuusivuotiaalla arvioidaan olevan hämmästyttävä noin 13 000 sanan sanavarasto.

tämä on hämmästyttävä taidonnäyte, sillä lukutaitoiset lapset kuulevat sanoja vain puheen kautta, eikä heillä ole mahdollisuutta opiskella niitä. Sen sijaan he opettelevat uuden sanan joka toinen tunti jokaista valveillaolotuntia kohti, päivästä toiseen.

tämä on erityisen vaikuttavaa, koska tehokkaimmat ulkoa opettelun menetelmät, muistisäännöt , eivät auta yksittäisissä sanoissa.

muistisääntö on oppimistekniikka, joka muuttaa sen, minkä haluamme muistaa, joksikin mieleenpainuvammaksi. Jos esimerkiksi haluat oppia lukemaan musiikkia, helppo tapa oppia G-key lines (EGBDF) on muistaa lause e very g ood B oy d eserves F udge.

, mutta tämä ei toimi yksittäisten sanojen kanssa. Koska helppoja tapoja muistaa sanoja on vähän, lasten aivoissa täytyy olla luontainen ja tehokas järjestelmä kielen hallitsemiseksi nopeasti.

kuitenkin vanhetessamme alamme menettää tämän hämmästyttävän kyvyn. Aikuiset kaikkialla kamppailevat toisen kielen oppimisesta, sillä kyky näyttää ruostuvan iän myötä.

Elisa Newport on psykologi, joka teki tutkimusta maahanmuuttajista Yhdysvalloissa. Hän havaitsi, että ne, jotka olivat saapuneet 3-7-vuotiaina, olivat yhtä taitavia Englannin kieliopissa kuin maassa syntyneet. Ne, jotka muuttivat 8-15-vuotiaina, selviytyivät kuitenkin paljon huonommin.

sama näkyy ensimmäisen kielen oppimisessa. Kautta historian pieni joukko lapsia on kasvanut ilman ihmiskontaktia, yleensä laiminlyönnin takia. Heidät tunnetaan nimellä ”susipojat”, nimellä” Genie”, joka löydettiin vuonna 1970. Koska hän kasvoi ilman ihmiskontaktia, hän ei kyennyt muodostamaan edes kieliopillisia peruslauseita.

kielivaistomme on voinut syntyä evoluution kautta

Emme ole vielä käsitelleet kielivaiston alkuperää. Voisiko olla mahdollista, että luonnollinen kielitaitomme oli osa evoluutioprosessia?

jotkut, mukaan lukien Chomsky, epäilevät kielivaiston yhteensopivuutta Darwinin evoluution kanssa.

Charles Darwinin evoluutioteorian moderna versio on, että monimutkaiset biologiset systeemit syntyvät, kun sattumanvaraisia geneettisiä mutaatioita kerätään vähitellen sukupolvien kuluessa. Nämä mutaatiot parantavat elimistön lisääntymismenestystä ja siten sen kykyä välittää hyviä geenejään.

perinteisesti kielen vaistoa evoluution tuotteena vastaan on kaksi argumenttia.

ensinnäkin kieli on tarpeettoman voimakasta ja monimutkaista. Tämän vuoksi kielen kehitys ei olisi auttanut lisääntymismenestyksessä.

tämä kritiikki on kuitenkin kuin sanoisi, että gepardi on nopeampi kuin sen ”tarvitsee” olla. Ajan myötä pienet edut vastaavat suuria muutoksia, ja niinkin pieni kuin prosentin lisääntymisetu, joka kasvaa prosentin lisää, voi parissa tuhannessa sukupolvessa saada hiiren kehittymään norsun kokoiseksi.

toiseksi, kieli on ristiriidassa evoluution kanssa, koska se on ainutlaatuinen ihmisille, edes lähimmillä sukulaisillamme simpansseilla ei ole kieltä. Koska simpanssit ja ihmiset kehittyivät yhteisestä esi-isästä, joka kehittyi pienemmistä kädellisistä, eikö simpansseilla ja apinoilla pitäisi olla myös samanlaisia kieliä kuin meillä?

ei välttämättä!

evoluutio ei toimi lineaarisena hierarkiana, jossa kaikki eliöt tulevat samasta lähteestä, esimerkiksi amebasta.

evoluutio ei ole tikapuu, se on pensas. Simpanssit ja ihmiset kehittyivät yhteisestä esi-isästä, joka on kuollut sukupuuttoon, joten on mahdollista, että se mahdollistaa kielen ilman, että simpansseilla on sitä.

kielivaistomme syntyi todennäköisesti luonnonvalinnan kautta, jonka kautta yksilöiden väliset pienet erot antavat paremmat tai heikommat mahdollisuudet selviytyä ja lisääntyä.

siksi esi-isämme luultavasti hyötyivät jollain tavalla kyvystä kommunikoida keskenään, mikä antoi heille sopeutumisedun, jota tarvittiin selviytyäkseen ympäristössään.

Katsotaanpa, miten voimme hyödyntää tätä tietoa kielen alkuperästä ja taipumustamme oppia ymmärtämään enemmän itseämme.

rentoudu hyvällä kieliopilla, se on mielivaltaisempaa kuin luulet.

viime vuosikymmeninä on yleistynyt pakkomielle kieliopillisiin sääntöihin. Nykyajan ”kieliopilliset natsit” osoittavat kärkkäästi asioita, kuten ”hänen” ja ”siellä” sekoittamista tai jakautuneiden infinitiivien tuomitsemista koulunkäymättömien merkiksi. Mutta onko tämä reilua?

lyhyesti: ei ole.

on suuri ero siinä, miten meidän ”oletetaan” puhuvan ja miten voimme tai teemme puhetta. Näin ollen ihmisillä, jotka todella opiskelevat kieltä, on erilainen käsitys kieliopillisista säännöistä kuin keskivertoihmisellä.

ohjailevat säännöt ovat se, minkä kanssa koulussa opimme ja kamppailemme, ja ne ohjaavat sitä, miten meidän ”oletetaan” puhuvan. Nämä ovat natsien kieliopin aseita.

sen sijaan tutkijat pyrkivät eristämään ja selittämään kuvailevia sääntöjä eli niitä , jotka ohjaavat sitä, miten ihmiset todellisuudessa puhuvat.

tutkijat ovat kiinnostuneempia kuvailevista säännöistä, koska pelkät määräilevät säännöt eivät riitä kielen rakentamiseen.

esimerkiksi määräävä sääntö, jonka mukaan lause ei saa alkaa sanalla ”koska”, ei olisi järkevä ilman deskriptiivisiä sääntöjä, jotka määrittelevät sekä infinitiivit että sen, mitä lause on, ja luokittelevat sanan ”koska” konjunktioksi.

parhaiten sanotut, määräilevät säännöt eivät ole juuri muuta kuin kuvaavien sääntöjen koristeita. Siksi on mahdollista puhua kieliopillisesti (kuten deskriptiivisesti ) ja samalla puhua ei-kieliopillisesti (ei-määräävästi), aivan kuten taksi voi totella fysiikan lakeja ja samalla rikkoa Kalifornian lakeja.

Kuka siis päättää, mikä on ”oikeaa” englantia?

No, sitä on vaikea sanoa. Määräilevät säännöt tulevat ja menevät Muodin ja politiikan muutosten mukana.

esimerkiksi sääntö, jonka mukaan infinitiivejä ei jaeta (ei laiteta sanoja ”A”: n ja verbin väliin), joka iski meihin lapsena niin ahkerasti, ei tunnu niin ärsyttävältä, kun Jean-Luc Picard kertoo haluavansa ” mennä rohkeasti sinne, minne kukaan ei ole ennen mennyt ”.

itse sääntö juontaa juurensa 1700-luvun Englantiin, jolloin haluttiin Lontoolaisenglannin ohittavan latinan yläluokan kielenä. Jaettuja infinitiivejä ei ole latinassa, joten ne yksinkertaisesti kopioivat säännön.

Kieli auttaa meitä ymmärtämään ajattelutapaamme

neurotieteen viimeaikaiset edistysaskeleet yhdistettynä ymmärrykseemme kielestä vaistona voisivat auttaa selvittämään aivojen mysteerejä.

esimerkiksi sen ymmärtäminen, että kieli on vaisto, antaa meille käsityksen siitä, miten aivot rakentuvat.

aivojen avainalueiden on nyt todettu liittyvän kieleen. Esimerkiksi vasenta perisilvianumia pidetään nykyään aivojen ”kielielimenä”. 98 prosentissa kielihäiriöön johtaneista aivovaurioista vasen perisilvian alue kärsii.

vaikka aivojen rakenteen ja toiminnan välinen suhde on monimutkainen eikä sitä vielä täysin ymmärretä, vaikuttaa siltä, että tietyt tiedekunnat sijaitsevat tietyissä paikoissa aivoissa, joita kutsutaan moduuleiksi.

kielen eri osa-alueet, kuten puheen tuottaminen, ymmärtäminen jne., liittyy aivojen alueisiin, jotka sijaitsevat lähellä toisiaan vasemmalla aivopuoliskolla.

tietomme siitä, että meillä on kielellinen vaisto, antaa meille myös mahdollisuuden spekuloida muilla ohjelmoiduilla vaistoilla, joita meillä saattaa olla.

esimerkiksi, aivan kuten meillä on kielivaisto, meillä voi olla myös ” biologian vaisto.”Antropologi Brent Berlin esitti ajatuksen, että ihmisillä on luontainen populääribiologia . Toisin sanoen ihmisillä on luontainen ymmärrys siitä, että kasvit ja eläimet kuuluvat eri lajeihin tai ryhmiin, kaikki ilman opetusta.

psykologi Elizabeth Spelke on osoittanut populääribiologian oikeutuksen lapsilla tehdyssä kokeessa.

lapsille näytettiin ensin supikoiran kuva, joka muuttui haisunäätä muistuttavaksi. Sen jälkeen heille näytettiin kahvipannua, joka muutettiin lintujen ruokintapaikan näköiseksi.

lapset hyväksyivät kahvinkeittimen muodonmuutoksen, mutta eivät voineet hyväksyä sitä, että supikoirasta oli tullut haisunäätä. He eivät välittäneet, muuttiko eloton esine muotoaan, – mutta pesukarhu oli eri olento, joka ei voinut muuttua miksikään muuksi. Tämä osoitti intuitiivisen ymmärryksen luonnollisten ja keinotekoisten asioiden välisestä erosta.

kielitaitomme on syvästi monimutkainen, mutta mitä enemmän opimme siitä, sitä enemmän opimme itsestämme.